Hyvinvointialueet valitsevat asukkaita valtion tukemiin erityisryhmäkohteisiin sekä valvovat alueensa asukasvalintoja. Tässä ohjeessa vastataan erityisesti näiden erityisryhmäkohteiden asukasvalintaan liittyviin kysymyksiin.
Mitä eroa on tavallisissa (valtion tukemissa) vuokra-asunnoissa ja erityisryhmäkohteissa asukasvalinnalla?
Erityisryhmäkohteiden asukasvalinnassa noudatetaan samoja asukasvalintaperusteita kuin tavallisissakin valtion tukemissa vuokra-asunnoissa. Erityisryhmäkohteissa on lisäksi otettava huomioon, että asunnot kohdentuvat nimenomaan nimetylle erityisryhmälle. Esimerkiksi senioritalon asukkaaksi valitaan vain +55-vuotiaita hakijoita.
Jos kyseessä ovat tuki- tai palveluasumisen asunnot, tulee asukasvalinnassa selvittää hakijan tarve kyseiselle asumispalvelulle. Hakijan tuki- tai palveluasumisen tarve selvitetään lääkärin tai muun alan asiantuntijan kirjallisella lausunnolla. Kirjallisessa lausunnossa tulee käydä ilmi hakijan sairauksien ja/tai vammojen johdosta syntynyt tuki- tai palveluasumisen tarve.
Sosiaalihuoltolain 21 §:n mukaisessa asumisessa noudatetaan samoja edellä mainittuja asukasvalintaperusteita, jos kyseessä on arava- tai korkotukilainalla rahoitettu kohde.